Ain't life a bitch..?

Toi otsikko on leffasta The Last Boy Scout, helvetin hyvä leffa. Mun lemppari joskus pienenä. Osasin joskus kaikki vuorosanat ulkoa. No bullshit. Se alkaa jalkapallo-ottelulla ja yhtä pelaajaa, Billy Cole:a, kiristetään (gambler legalisors) ja sitte se ampuu puolet pelaajista ja ku kaikki on kerääntyny sen ympärille, Billy sanoo: Ain't life a bitch ja ampuu aivonsa pihalle. Nice 8).

Joka tapauksessa, mun parisuhde katkes. Öö, väärinymmärrykseen as always. Ja siitähän sotku synty. Ja minä vaan jostain kumman syystä roikuin mukana. Kestin kaiken paskan, nimittelyt, syytökset, kaiken. Mä ehdin jo tehdä surutyötä, mut silti se tuntu siltä et se ei oo ohi. Hassua.

Jossain vaiheessa päätin etten vastaa puhelimeen, kun se soittaa. No, se onnistu tasan kerran. Ja sitte yhtäkkiä mä sain sellasen puhelun, jota olin odottanu ja toivonu, mut olin heittäny kaiken toivon jo sen suhteen. Se on tulossa mun luo, osoittaakseen että se haluaa mut, in the end. Se on kyllä totta, et oon parasta mitä sille on tapahtunu. Tai toisiks parasta, mut se on complicated.

En tie mihin tää tällä kertaa vie tää tie, mut ei se selviä ku yhdellä tavalla: pitää kattoo mitä tuleman pitää. Mulla on vielä vähän luottamuspulaa, en uskalla luottaa ihan 110:llä, jos se kuitenkin taas tekee mulle niin ku aina. Eikä siihen auta ku aika.

Mut tää muutaman päivän yhteiselo on taas kerran näyttäny mulle kuinka itsellinen mä oon ja se tekee toiselle vaikeeks ottaa osaa ja tilaa, koska asiat on yhteisiä, eikä vaan mun. Mutta, silti mä oon sitä mieltä et oon pärjänny aika hyvin. Mussa on aika paljon Frendien Monicaa. Sellanen pikkutarkka jne. Mut sit taas toisaalta mussa on Rachelia joka hoitaa asiat vähän niin ja näin, välttävästi. Me mökötettiin toisillemme kokonainen ilta, väärinymmärryksen takia. Mä otin pulttia siitä että tyhjä mehukannu oli jääkaapissa. Siis että se oli TYHJÄ ja jääkaapissa. Se taas luuli et otin pulttii siitä, ku se oli ylipäätään tyhjä, et se on juonu mun mehun. Vaikka mä tein sen mehun häntä ajatellen. Ja sitte mä otin vähän pulttia siitä ku se oli tiskannu ja mä jouduin tiskaamaan ne uudestaan. Joten me sovittiin, et se tekee ruoat ja mä tiskaan. Win-win.

ÄÄÄÄÄ

Mun pää hajoo. No, okei se ei oo niin pahassa jamassa kun se on joskus ollu. Mun toinen puolisko on taas kadonnut. Se tekee tätä mulle aina välillä. Ei vastaa eikä ota yhteyttä. Ja minä tietysti kiltisti vartoon, että koska se suvaitsee ottaa yhteyttä. Ja kun se tapahtuu.. No, mä oon koittanu laittaa kovaa kovaa vasten, mut pelkään et sitte se tekee ittellensä jotain. Joo, tiedän kuinka sairaalta se kuulostaa, mut ei me tässä ihan terveitä ollakaan (=)). Vihaan itteäni kun annan toisen ihmisen mielialojen ja tunne-elämän ottaa mun tunne-elämästä otetta. Eli mun pitäis vaan pystyä ajattelemaan, että mä en voi muuttaa sitä toista ihmistä, enkä voi ku ehkä pahentaa vaan tilannetta. Miehet tuppaa olemaan sellasia että jos niitä ahdistaa niin ne sulkeutuu yhä enemmän. Mut mua vituttaa tässä se, että ensin se toinen on saanu mut ihan tiloihin, ja sitte kehtaa käyttäytyä ku mitään ei ois tapahtunu. Että se on ihan normaalia.

Niin, eli mun pitäis pystyä elämään omaa elämääni siitä huolimatta mikä tunne mulla on päällä. Eikä antaa sen hallita sitä. Esimerkiks kaks kuukautta sitte mun elämään ei mahtunu muuta ku opiskelu. Mihin se into on kadonnu???? Onko se peittyny tän tunne-elämän kriisin alle vai onko se joutunu tekemään tilaa sille?

Koulusta puheen ollen, hain kesäopintotukea. Ajattelin siirtää muutaman tentin kesään. Muuten mulle olis tullu kolmeen viikkoon 40 opintopisteen tentit. Eli nyt keskityn ruotsiin, ranskaan, laskiksiin, yritysjuridiikkaan ja siihen johtamisen rästiin.

Oli viiminen ranskan tunti tänään. Puhuttiin vähän pöydässä et mitä pääaineita ihmiset on ajatellu ja juteltiin HOPS:sta. Mun HOPS on muuten hyväksytty eilen. Kai se sitten tarkottaa sitä, että oon laskiksen pääaineopiskelija. Mutta jos niitä tulee paljon ja ne joutuu laskeskelemaan jotain keskiarvoja niin eikai ne voi yhtäkkiä päättää, että mä en pääsekään siihen pääaineesee? Kun ne kerran tarkistaa ja hyväksyy ne siinä järjestyksessä kun ne sinne tulevat. Ja siks mä olin nopea. Että pääsen laskiksen pääaineopiskelijaks. No, saas nähä miten käy.

Muuten niin, ruotsi ja ranska ei tuu tuottaa mulle suurta päänvaivaa. Mut yritysjuridiikka on siitä paha, kun siitä ei oo mitään vanhoja tenttejä nähtävillä. Ei tie yhtään mitä se kysyy. Mut toisaalta olihan mulla sen opettajan YJ4 -kurssi joten ehkä sieltä sitte jotain osviittaa. Sitte JOY, oon lukenu luentoprujun kerran sillee kunnolla, ja kirjan puoleen väliin. Vaikka se kirja taitaakin olla aika turha kapistus. Laskis on jees, mulle on tosi suuri juttu että oon käyny harkoissa vaikken luennoille oo jaksanukaan vaivautua. Tenttikirjoja aloin tänää jo lukemaan ja onnekseni huomasin et sivuttiin aika paljonkin YJ1:n asiaa. No, sitte olis YRY:n loppuraportti ja mä otin kontolleni SWOT-analyysin. Mahtaakohan puoltoista sivuu riittääkään ku rupeen oikee analysoimaan..?

Kolme kriisiä kahdessa viikossa

No, joo. Meillä on ollu kiire :D. Meidän kohdalla muutenkin asiat tapahtuu aina nopeesti ja koska ollaan tunneihmisiä, me eletään kaikki täysillä. Eli kaikki tai ei mitään. Mä oon koittanu oppia viime kerrasta. No, täytyy myöntää et paljon on muuttunu niiltä ajoilta. Mä olen superläheisriippuvaisena tietysti aina ollu riippuvainen muiden ihmisten mielialoista, enkä oo koskaan osannu olla omaa mieltä asioista, eli siis sitä mieltä jota oikeesti olen. Nyt mä osaan olla sitä jo enemmän.

Mut tän ihmisen kohdalla, mun läheisriippuvuus nostaa päätään, koska siihen se perustu viime kerralla, eikä kuulemma vanhaan suhteeseen voi mennä uusilla säännöillä. Mut mä kitken sitä tehokkaasti. Kyllä mä vieläki vähän heilahtelen, mut se on aika inhimillisissä rajoissa. Viimeks mun pää ei kestäny sitä, eli toisin sanoen tulin hulluks. No, vähemmästäki. Eihän mulla ollu mitään muuta mun elämässä ku se ihminen ja sen mielialat. Mä olen tänäpäivänäkin yhä edelleen erakko ja antisosiaalinen, joten ei mulla niitä kavereita/ystäviä oo vieläkään, mut mulla on opiskelu. Mä otan kirjan kätee ja rupeen pänttäämään, jos tuntuu että sekoo.

Kriiseistä sen verran, et eka meni multa ihan ohi. Mä en edes tienny että meillä oli kriisi. Se vaan sano että me selvittiin meijän ekasta kriisistä ja että se on ylpeä meistä. He. Mut toisessa mä olin jo mukana, vaikken enää muistakaan mitä se koski. Mut kolmas oli tänään. Ja mä ihan oikeesti luulin et nyt se on over, se on poissa forever gone. Mut ei se sit ollukaan. Niin, se se oli se meijän toka kriisi. Mä kirjotin mesessä et rakas, ikävä. Ja se luuli et mä jätän sen. Sairasta, mut sellasii me ollaan. Niinku mä laitoin sille viestissä että haluan olla sen kanssa in sickness and in health jne. ja ajattelin myöhemmin että mä oon health, richer ja better, ja se sitte on poorer, worse ja sickness. Hyvä tasapaino meillä. Mut nyt meijän suhteessa on ainakin yks aikuinen, joka ei oo niin kovin aikuinen, ainakaan mitä tulee parisuhdeasioihin.

Kaipa me tällä kertaa ollaan ihan tosissaan. Vaikka mulla välillä tulee, no aika harvoin, sellanen olo, et kohta tää taas romahtaa ja menee vituiks. Tai tavallaan mä luulen et mun alitajunta on alinomaa varautunu siihen. Ennen ku oppii luottamaan siihen et se meijän yhteinen perusta on tarpeeks vahva, että se kestää meijät molemmat. Mut siihen ei auta ku aika ja kokemukset.

Kaiken kaikkiaan mä olen koko ajan ollu tosi cool tän asian suhteen. Esimerkiks mua vieläki voi ihmetyttää se, kuinka vähän mä kiinnitän huomiota toisen vikoihin. Ne ei oo vikoja, ne on ominaisuuksia ja ne on enemmänkin rikkaus ku jotain mitä mun pitää kitkeä pois. Sillä lailla mä oon alitajuisesti ajatellu kaikista ennen, toi ja toi täytyy muuttaa, tota ei suvaita eikä hyväksytä. Kauheeta. Mä oon ihan hirvee, mut ihminen kaikesta huolimatta, vaikkakin aika fucked up tapaus.