Nyt on sitte viiminen tenttiviikko. Niinku mä sanoin niin mulla olis 40 opintopisteen edestä tavaraa tentittävänä, mut mä tein niin, että siirsin niistä 15 op. kesätenteiks niin saan nostettua kesäopintotukea. Se on siis myönnettykin jo.
YJ1:n tentti on tiistaina enkä mä ymmärrä verotusmenettelystä tuon taivaallista. Se on niin abstrakti hierarkia tai byrokratia et mun kaaliin ei mee. Plus sitte mun pitää vääntää SWOT-analyysi YRY:n raporttia varten ja mun ajatukset lyö tyhjää. Mä tiedän periaatteessa mitä mä kirjotan, mut mä en nyt jostain syystä saa sitä oksennettua silleen ku mä haluaisin, et se kuulostais fiksulta.
Niin ja mun teoriakoe meni läpi. Mä luulin et niit oikeesti sai olla vaan yks virhe kirjallisissa ja kolme kuvissa, mut se olikin 3/8 ja mulla oli 0/5. Eli nolla virhettä kirjallisissa. Se oli hauskaa. Mä haluun uudestaan tekemään sen. Huomenna on ajotunti, kolme jäljellä, kaks on kalenterissa ja yks sitte Paimion radalla. Eli periaatteessa inssiä on jo ihan potentiaalista alkaa funtsii.
Mä koitan vääntää sitä SWOTti-pottia vielä. Huoh.
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Ain't life a bitch..?
Toi otsikko on leffasta The Last Boy Scout, helvetin hyvä leffa. Mun lemppari joskus pienenä. Osasin joskus kaikki vuorosanat ulkoa. No bullshit. Se alkaa jalkapallo-ottelulla ja yhtä pelaajaa, Billy Cole:a, kiristetään (gambler legalisors) ja sitte se ampuu puolet pelaajista ja ku kaikki on kerääntyny sen ympärille, Billy sanoo: Ain't life a bitch ja ampuu aivonsa pihalle. Nice 8).
Joka tapauksessa, mun parisuhde katkes. Öö, väärinymmärrykseen as always. Ja siitähän sotku synty. Ja minä vaan jostain kumman syystä roikuin mukana. Kestin kaiken paskan, nimittelyt, syytökset, kaiken. Mä ehdin jo tehdä surutyötä, mut silti se tuntu siltä et se ei oo ohi. Hassua.
Jossain vaiheessa päätin etten vastaa puhelimeen, kun se soittaa. No, se onnistu tasan kerran. Ja sitte yhtäkkiä mä sain sellasen puhelun, jota olin odottanu ja toivonu, mut olin heittäny kaiken toivon jo sen suhteen. Se on tulossa mun luo, osoittaakseen että se haluaa mut, in the end. Se on kyllä totta, et oon parasta mitä sille on tapahtunu. Tai toisiks parasta, mut se on complicated.
En tie mihin tää tällä kertaa vie tää tie, mut ei se selviä ku yhdellä tavalla: pitää kattoo mitä tuleman pitää. Mulla on vielä vähän luottamuspulaa, en uskalla luottaa ihan 110:llä, jos se kuitenkin taas tekee mulle niin ku aina. Eikä siihen auta ku aika.
Mut tää muutaman päivän yhteiselo on taas kerran näyttäny mulle kuinka itsellinen mä oon ja se tekee toiselle vaikeeks ottaa osaa ja tilaa, koska asiat on yhteisiä, eikä vaan mun. Mutta, silti mä oon sitä mieltä et oon pärjänny aika hyvin. Mussa on aika paljon Frendien Monicaa. Sellanen pikkutarkka jne. Mut sit taas toisaalta mussa on Rachelia joka hoitaa asiat vähän niin ja näin, välttävästi. Me mökötettiin toisillemme kokonainen ilta, väärinymmärryksen takia. Mä otin pulttia siitä että tyhjä mehukannu oli jääkaapissa. Siis että se oli TYHJÄ ja jääkaapissa. Se taas luuli et otin pulttii siitä, ku se oli ylipäätään tyhjä, et se on juonu mun mehun. Vaikka mä tein sen mehun häntä ajatellen. Ja sitte mä otin vähän pulttia siitä ku se oli tiskannu ja mä jouduin tiskaamaan ne uudestaan. Joten me sovittiin, et se tekee ruoat ja mä tiskaan. Win-win.
Joka tapauksessa, mun parisuhde katkes. Öö, väärinymmärrykseen as always. Ja siitähän sotku synty. Ja minä vaan jostain kumman syystä roikuin mukana. Kestin kaiken paskan, nimittelyt, syytökset, kaiken. Mä ehdin jo tehdä surutyötä, mut silti se tuntu siltä et se ei oo ohi. Hassua.
Jossain vaiheessa päätin etten vastaa puhelimeen, kun se soittaa. No, se onnistu tasan kerran. Ja sitte yhtäkkiä mä sain sellasen puhelun, jota olin odottanu ja toivonu, mut olin heittäny kaiken toivon jo sen suhteen. Se on tulossa mun luo, osoittaakseen että se haluaa mut, in the end. Se on kyllä totta, et oon parasta mitä sille on tapahtunu. Tai toisiks parasta, mut se on complicated.
En tie mihin tää tällä kertaa vie tää tie, mut ei se selviä ku yhdellä tavalla: pitää kattoo mitä tuleman pitää. Mulla on vielä vähän luottamuspulaa, en uskalla luottaa ihan 110:llä, jos se kuitenkin taas tekee mulle niin ku aina. Eikä siihen auta ku aika.
Mut tää muutaman päivän yhteiselo on taas kerran näyttäny mulle kuinka itsellinen mä oon ja se tekee toiselle vaikeeks ottaa osaa ja tilaa, koska asiat on yhteisiä, eikä vaan mun. Mutta, silti mä oon sitä mieltä et oon pärjänny aika hyvin. Mussa on aika paljon Frendien Monicaa. Sellanen pikkutarkka jne. Mut sit taas toisaalta mussa on Rachelia joka hoitaa asiat vähän niin ja näin, välttävästi. Me mökötettiin toisillemme kokonainen ilta, väärinymmärryksen takia. Mä otin pulttia siitä että tyhjä mehukannu oli jääkaapissa. Siis että se oli TYHJÄ ja jääkaapissa. Se taas luuli et otin pulttii siitä, ku se oli ylipäätään tyhjä, et se on juonu mun mehun. Vaikka mä tein sen mehun häntä ajatellen. Ja sitte mä otin vähän pulttia siitä ku se oli tiskannu ja mä jouduin tiskaamaan ne uudestaan. Joten me sovittiin, et se tekee ruoat ja mä tiskaan. Win-win.
torstai 29. huhtikuuta 2010
ÄÄÄÄÄ
Mun pää hajoo. No, okei se ei oo niin pahassa jamassa kun se on joskus ollu. Mun toinen puolisko on taas kadonnut. Se tekee tätä mulle aina välillä. Ei vastaa eikä ota yhteyttä. Ja minä tietysti kiltisti vartoon, että koska se suvaitsee ottaa yhteyttä. Ja kun se tapahtuu.. No, mä oon koittanu laittaa kovaa kovaa vasten, mut pelkään et sitte se tekee ittellensä jotain. Joo, tiedän kuinka sairaalta se kuulostaa, mut ei me tässä ihan terveitä ollakaan (=)). Vihaan itteäni kun annan toisen ihmisen mielialojen ja tunne-elämän ottaa mun tunne-elämästä otetta. Eli mun pitäis vaan pystyä ajattelemaan, että mä en voi muuttaa sitä toista ihmistä, enkä voi ku ehkä pahentaa vaan tilannetta. Miehet tuppaa olemaan sellasia että jos niitä ahdistaa niin ne sulkeutuu yhä enemmän. Mut mua vituttaa tässä se, että ensin se toinen on saanu mut ihan tiloihin, ja sitte kehtaa käyttäytyä ku mitään ei ois tapahtunu. Että se on ihan normaalia.
Niin, eli mun pitäis pystyä elämään omaa elämääni siitä huolimatta mikä tunne mulla on päällä. Eikä antaa sen hallita sitä. Esimerkiks kaks kuukautta sitte mun elämään ei mahtunu muuta ku opiskelu. Mihin se into on kadonnu???? Onko se peittyny tän tunne-elämän kriisin alle vai onko se joutunu tekemään tilaa sille?
Koulusta puheen ollen, hain kesäopintotukea. Ajattelin siirtää muutaman tentin kesään. Muuten mulle olis tullu kolmeen viikkoon 40 opintopisteen tentit. Eli nyt keskityn ruotsiin, ranskaan, laskiksiin, yritysjuridiikkaan ja siihen johtamisen rästiin.
Oli viiminen ranskan tunti tänään. Puhuttiin vähän pöydässä et mitä pääaineita ihmiset on ajatellu ja juteltiin HOPS:sta. Mun HOPS on muuten hyväksytty eilen. Kai se sitten tarkottaa sitä, että oon laskiksen pääaineopiskelija. Mutta jos niitä tulee paljon ja ne joutuu laskeskelemaan jotain keskiarvoja niin eikai ne voi yhtäkkiä päättää, että mä en pääsekään siihen pääaineesee? Kun ne kerran tarkistaa ja hyväksyy ne siinä järjestyksessä kun ne sinne tulevat. Ja siks mä olin nopea. Että pääsen laskiksen pääaineopiskelijaks. No, saas nähä miten käy.
Muuten niin, ruotsi ja ranska ei tuu tuottaa mulle suurta päänvaivaa. Mut yritysjuridiikka on siitä paha, kun siitä ei oo mitään vanhoja tenttejä nähtävillä. Ei tie yhtään mitä se kysyy. Mut toisaalta olihan mulla sen opettajan YJ4 -kurssi joten ehkä sieltä sitte jotain osviittaa. Sitte JOY, oon lukenu luentoprujun kerran sillee kunnolla, ja kirjan puoleen väliin. Vaikka se kirja taitaakin olla aika turha kapistus. Laskis on jees, mulle on tosi suuri juttu että oon käyny harkoissa vaikken luennoille oo jaksanukaan vaivautua. Tenttikirjoja aloin tänää jo lukemaan ja onnekseni huomasin et sivuttiin aika paljonkin YJ1:n asiaa. No, sitte olis YRY:n loppuraportti ja mä otin kontolleni SWOT-analyysin. Mahtaakohan puoltoista sivuu riittääkään ku rupeen oikee analysoimaan..?
Niin, eli mun pitäis pystyä elämään omaa elämääni siitä huolimatta mikä tunne mulla on päällä. Eikä antaa sen hallita sitä. Esimerkiks kaks kuukautta sitte mun elämään ei mahtunu muuta ku opiskelu. Mihin se into on kadonnu???? Onko se peittyny tän tunne-elämän kriisin alle vai onko se joutunu tekemään tilaa sille?
Koulusta puheen ollen, hain kesäopintotukea. Ajattelin siirtää muutaman tentin kesään. Muuten mulle olis tullu kolmeen viikkoon 40 opintopisteen tentit. Eli nyt keskityn ruotsiin, ranskaan, laskiksiin, yritysjuridiikkaan ja siihen johtamisen rästiin.
Oli viiminen ranskan tunti tänään. Puhuttiin vähän pöydässä et mitä pääaineita ihmiset on ajatellu ja juteltiin HOPS:sta. Mun HOPS on muuten hyväksytty eilen. Kai se sitten tarkottaa sitä, että oon laskiksen pääaineopiskelija. Mutta jos niitä tulee paljon ja ne joutuu laskeskelemaan jotain keskiarvoja niin eikai ne voi yhtäkkiä päättää, että mä en pääsekään siihen pääaineesee? Kun ne kerran tarkistaa ja hyväksyy ne siinä järjestyksessä kun ne sinne tulevat. Ja siks mä olin nopea. Että pääsen laskiksen pääaineopiskelijaks. No, saas nähä miten käy.
Muuten niin, ruotsi ja ranska ei tuu tuottaa mulle suurta päänvaivaa. Mut yritysjuridiikka on siitä paha, kun siitä ei oo mitään vanhoja tenttejä nähtävillä. Ei tie yhtään mitä se kysyy. Mut toisaalta olihan mulla sen opettajan YJ4 -kurssi joten ehkä sieltä sitte jotain osviittaa. Sitte JOY, oon lukenu luentoprujun kerran sillee kunnolla, ja kirjan puoleen väliin. Vaikka se kirja taitaakin olla aika turha kapistus. Laskis on jees, mulle on tosi suuri juttu että oon käyny harkoissa vaikken luennoille oo jaksanukaan vaivautua. Tenttikirjoja aloin tänää jo lukemaan ja onnekseni huomasin et sivuttiin aika paljonkin YJ1:n asiaa. No, sitte olis YRY:n loppuraportti ja mä otin kontolleni SWOT-analyysin. Mahtaakohan puoltoista sivuu riittääkään ku rupeen oikee analysoimaan..?
lauantai 17. huhtikuuta 2010
Kolme kriisiä kahdessa viikossa
No, joo. Meillä on ollu kiire :D. Meidän kohdalla muutenkin asiat tapahtuu aina nopeesti ja koska ollaan tunneihmisiä, me eletään kaikki täysillä. Eli kaikki tai ei mitään. Mä oon koittanu oppia viime kerrasta. No, täytyy myöntää et paljon on muuttunu niiltä ajoilta. Mä olen superläheisriippuvaisena tietysti aina ollu riippuvainen muiden ihmisten mielialoista, enkä oo koskaan osannu olla omaa mieltä asioista, eli siis sitä mieltä jota oikeesti olen. Nyt mä osaan olla sitä jo enemmän.
Mut tän ihmisen kohdalla, mun läheisriippuvuus nostaa päätään, koska siihen se perustu viime kerralla, eikä kuulemma vanhaan suhteeseen voi mennä uusilla säännöillä. Mut mä kitken sitä tehokkaasti. Kyllä mä vieläki vähän heilahtelen, mut se on aika inhimillisissä rajoissa. Viimeks mun pää ei kestäny sitä, eli toisin sanoen tulin hulluks. No, vähemmästäki. Eihän mulla ollu mitään muuta mun elämässä ku se ihminen ja sen mielialat. Mä olen tänäpäivänäkin yhä edelleen erakko ja antisosiaalinen, joten ei mulla niitä kavereita/ystäviä oo vieläkään, mut mulla on opiskelu. Mä otan kirjan kätee ja rupeen pänttäämään, jos tuntuu että sekoo.
Kriiseistä sen verran, et eka meni multa ihan ohi. Mä en edes tienny että meillä oli kriisi. Se vaan sano että me selvittiin meijän ekasta kriisistä ja että se on ylpeä meistä. He. Mut toisessa mä olin jo mukana, vaikken enää muistakaan mitä se koski. Mut kolmas oli tänään. Ja mä ihan oikeesti luulin et nyt se on over, se on poissa forever gone. Mut ei se sit ollukaan. Niin, se se oli se meijän toka kriisi. Mä kirjotin mesessä et rakas, ikävä. Ja se luuli et mä jätän sen. Sairasta, mut sellasii me ollaan. Niinku mä laitoin sille viestissä että haluan olla sen kanssa in sickness and in health jne. ja ajattelin myöhemmin että mä oon health, richer ja better, ja se sitte on poorer, worse ja sickness. Hyvä tasapaino meillä. Mut nyt meijän suhteessa on ainakin yks aikuinen, joka ei oo niin kovin aikuinen, ainakaan mitä tulee parisuhdeasioihin.
Kaipa me tällä kertaa ollaan ihan tosissaan. Vaikka mulla välillä tulee, no aika harvoin, sellanen olo, et kohta tää taas romahtaa ja menee vituiks. Tai tavallaan mä luulen et mun alitajunta on alinomaa varautunu siihen. Ennen ku oppii luottamaan siihen et se meijän yhteinen perusta on tarpeeks vahva, että se kestää meijät molemmat. Mut siihen ei auta ku aika ja kokemukset.
Kaiken kaikkiaan mä olen koko ajan ollu tosi cool tän asian suhteen. Esimerkiks mua vieläki voi ihmetyttää se, kuinka vähän mä kiinnitän huomiota toisen vikoihin. Ne ei oo vikoja, ne on ominaisuuksia ja ne on enemmänkin rikkaus ku jotain mitä mun pitää kitkeä pois. Sillä lailla mä oon alitajuisesti ajatellu kaikista ennen, toi ja toi täytyy muuttaa, tota ei suvaita eikä hyväksytä. Kauheeta. Mä oon ihan hirvee, mut ihminen kaikesta huolimatta, vaikkakin aika fucked up tapaus.
Mut tän ihmisen kohdalla, mun läheisriippuvuus nostaa päätään, koska siihen se perustu viime kerralla, eikä kuulemma vanhaan suhteeseen voi mennä uusilla säännöillä. Mut mä kitken sitä tehokkaasti. Kyllä mä vieläki vähän heilahtelen, mut se on aika inhimillisissä rajoissa. Viimeks mun pää ei kestäny sitä, eli toisin sanoen tulin hulluks. No, vähemmästäki. Eihän mulla ollu mitään muuta mun elämässä ku se ihminen ja sen mielialat. Mä olen tänäpäivänäkin yhä edelleen erakko ja antisosiaalinen, joten ei mulla niitä kavereita/ystäviä oo vieläkään, mut mulla on opiskelu. Mä otan kirjan kätee ja rupeen pänttäämään, jos tuntuu että sekoo.
Kriiseistä sen verran, et eka meni multa ihan ohi. Mä en edes tienny että meillä oli kriisi. Se vaan sano että me selvittiin meijän ekasta kriisistä ja että se on ylpeä meistä. He. Mut toisessa mä olin jo mukana, vaikken enää muistakaan mitä se koski. Mut kolmas oli tänään. Ja mä ihan oikeesti luulin et nyt se on over, se on poissa forever gone. Mut ei se sit ollukaan. Niin, se se oli se meijän toka kriisi. Mä kirjotin mesessä et rakas, ikävä. Ja se luuli et mä jätän sen. Sairasta, mut sellasii me ollaan. Niinku mä laitoin sille viestissä että haluan olla sen kanssa in sickness and in health jne. ja ajattelin myöhemmin että mä oon health, richer ja better, ja se sitte on poorer, worse ja sickness. Hyvä tasapaino meillä. Mut nyt meijän suhteessa on ainakin yks aikuinen, joka ei oo niin kovin aikuinen, ainakaan mitä tulee parisuhdeasioihin.
Kaipa me tällä kertaa ollaan ihan tosissaan. Vaikka mulla välillä tulee, no aika harvoin, sellanen olo, et kohta tää taas romahtaa ja menee vituiks. Tai tavallaan mä luulen et mun alitajunta on alinomaa varautunu siihen. Ennen ku oppii luottamaan siihen et se meijän yhteinen perusta on tarpeeks vahva, että se kestää meijät molemmat. Mut siihen ei auta ku aika ja kokemukset.
Kaiken kaikkiaan mä olen koko ajan ollu tosi cool tän asian suhteen. Esimerkiks mua vieläki voi ihmetyttää se, kuinka vähän mä kiinnitän huomiota toisen vikoihin. Ne ei oo vikoja, ne on ominaisuuksia ja ne on enemmänkin rikkaus ku jotain mitä mun pitää kitkeä pois. Sillä lailla mä oon alitajuisesti ajatellu kaikista ennen, toi ja toi täytyy muuttaa, tota ei suvaita eikä hyväksytä. Kauheeta. Mä oon ihan hirvee, mut ihminen kaikesta huolimatta, vaikkakin aika fucked up tapaus.
maanantai 12. huhtikuuta 2010
Tuu mun vaimoksein
Miten sen nyt sitte sanois: mua kosittiin. Yleensä mun miehet on ollu niin sairaita, ettei niitä oo kannattanu ottaa tosissaa. Tämänkään kohdalla mun ei pitäis ottaa sitä tosissaan, mut mikä sanoista tekee toden? No, teot. Mä olen ennenkin kuullu, neljä vuotta sitte erottiin, kaikenlaista suunnitelmaa, mut niistä on puuttunu todellisuus. Tällä kertaa se mitä mä kuulin kosinnan lisäks vahvisti sitä että tää tyyppi taitaa olla tosissaan.
No, meijän suhde oli sillon viimeks todella kipeä. Mä olin.. no, sanotaan ettei mua oikeestaa ollu. Mä en tienny millanen mä olin, mitä mieltä olin asioista enkä siis tienny kuka olin. Mä olen käyttäny kaiken ajan meijän erosta lähtien selvittääkseni sen, millanen mä oikeesti oon. Ja se on käytännössä tarkottanu sitä, että mä olen kasvattanu itte itteni aikuiseks. Normaalisti se olis pitäny saada lapsuudessa ja nuoruudessa, about 20:ssä vuodessa, mut mä tein sen neljässä.
Tää ihminen on ollu piikki mun lihassa. Joku ulkoinen asia, jota en saa revittyä irti. Se on kummitellu mun mielessä, tajusin sen tai en, koko ajan. Mä oon peilannu kaiken siihen ihmiseen ja sen käytökseen. Mä opin paljon, ja uskon et sen oli tarkotus olla mulle tosi kallis ja arvokas oppitunti. Viimeisen vuoden aikana se on ottanu sillon tällön yhteyttä, mut ne on kaikki kuollu savuun. Nyt se pisti siskonpojan laittamaan mulle viestiä, koska se ei ite kyenny. Se ei tienny kuoleeko se vai jääkö se henkiin, ja se halus et mä tiedän, ennen ku on liian myöhäistä, että se rakastaa mua. Se halus vaan et mä tiedän.
Paradoksaalisinta tässä on se, että just pari viikkoa sitten, se soitti mulle, eikä tienny kuka siellä toisessa päässä oli. Se oli viiminen niitti. Mä sanoin itelleni et That's it. Goodbye. Ja niin mä olin sulkenu sen lehden, lopullisesti. Kunnes.. No, okei, uteliaisuus vei voiton, ja siks toiseks, se ihminen on ikuisesti mun heikko kohta. Yhtäkkiä, neljän vuoden erossaolon ja monen paskan jälkee, mä löydän itteni sairaalasta toisesta kaupungista sen sängyn viereltä. Ja ekan kerran mä tunsin edes hiukan et se kuuntelee. Mä kerroin ja puhuin. Kaiken sen minkä mä oon halunnu kaikki nää vuodet sanoa. Ja se kuunteli sanaakaan sanomatta.
Ihmeellisistä ihmeistä ihmein on tapahtunu. Se tajuaa mitä se on tehny, eikä se halua toimia niin enää. Mä halusin kuulla millanen se hetki oli, ku se päätti et se ottaa muhun yhteyttä. Se sano, et se mietti koska se on viimeks ollu onnellinen. Sen ex, jonka kanssa se asu vuos sitten, ku soitti, se ei halunnu vastata, eikä se halunnu mennä kotiin, koska se tiesi et se on siellä. Ja viimeks ku se on kokenu iloa nähdessään et joku soittaa, oli sillon ku mä soitin. Ja sillon ku se oli mun kanssa, se on viimeks ollu tosiaan onnellinen (vaikka mun tekis mieli argumentoida, pysyn ihan hiljaa).
No, sen kavereita tuli käymään. Ja sen sisko ja sen mies. Ja kaikille se kerto et tässä on hänen wife to be tai future wife. Jännintä täs on se, et ennen ku se kysy sitä, mä tiesin mitä se kysyy. Ja mä tiesin mun vastauksen ennen ku olin edes ehtiny ajatella kysymystä. Mä tietysti vastasin myöntävästi, mut en heti. Vasta parin päivän jälkeen, puhelimitse.
Niin, sitte on tää mun "poikaystävä", joka ilahtu kuullessaan et mua on kosittu: on kysyntää, hänen sanojensa mukaan. Oh my god! On kiva tietää et on kysyntää. Hei haloo. Eikä se suostunu uskomaan, et mä suostuin siihen ja että me ollaan nyt an Item. No, ihan sama. Mä tiesin deep down ettei meistä oo mihinkään. Mä tarviin sellasta joka ihastuu kaikesta mitä teen ja joka arvostaa mun monimutkaisuutta. Niin se sano, sen mielestä mun monimutkaisuus on fascinating.
Aikasemmin sanoin, et se ihminen on tuntunu piikiltä lihassa. Nyt se tuntuu joltain mitä ilman mä en oo kokonainen ja eheä. Mun toinen puoli. Joka tajuaa ja jonka kanssa synkkaa. Sen kanssa mulla ei oo sellasta oloa, et mitäköhän vikaa tässä on. Mä en ajattele sitä, vaikka mä oon tehny sitä aina. Nyt ei liene tarvetta. Siinä ihmisessä on syttyny jotain, mitä siellä ei aikasemmin ollu ja se on jotain todella merkittävää ja tarpeellista. Suurin eroavaisuus aikasempaan on se, et nyt mä olen valmis vastaanottamaan ja kokemaan tunteita, ja mä olen tietoisempi itsestäni. Aikasempi kerta oli tuhoon tuomittu. Ekan kerran suhteessa suhde tuntuu vapauttavalta, eikä vangitsevalta.
No, meijän suhde oli sillon viimeks todella kipeä. Mä olin.. no, sanotaan ettei mua oikeestaa ollu. Mä en tienny millanen mä olin, mitä mieltä olin asioista enkä siis tienny kuka olin. Mä olen käyttäny kaiken ajan meijän erosta lähtien selvittääkseni sen, millanen mä oikeesti oon. Ja se on käytännössä tarkottanu sitä, että mä olen kasvattanu itte itteni aikuiseks. Normaalisti se olis pitäny saada lapsuudessa ja nuoruudessa, about 20:ssä vuodessa, mut mä tein sen neljässä.
Tää ihminen on ollu piikki mun lihassa. Joku ulkoinen asia, jota en saa revittyä irti. Se on kummitellu mun mielessä, tajusin sen tai en, koko ajan. Mä oon peilannu kaiken siihen ihmiseen ja sen käytökseen. Mä opin paljon, ja uskon et sen oli tarkotus olla mulle tosi kallis ja arvokas oppitunti. Viimeisen vuoden aikana se on ottanu sillon tällön yhteyttä, mut ne on kaikki kuollu savuun. Nyt se pisti siskonpojan laittamaan mulle viestiä, koska se ei ite kyenny. Se ei tienny kuoleeko se vai jääkö se henkiin, ja se halus et mä tiedän, ennen ku on liian myöhäistä, että se rakastaa mua. Se halus vaan et mä tiedän.
Paradoksaalisinta tässä on se, että just pari viikkoa sitten, se soitti mulle, eikä tienny kuka siellä toisessa päässä oli. Se oli viiminen niitti. Mä sanoin itelleni et That's it. Goodbye. Ja niin mä olin sulkenu sen lehden, lopullisesti. Kunnes.. No, okei, uteliaisuus vei voiton, ja siks toiseks, se ihminen on ikuisesti mun heikko kohta. Yhtäkkiä, neljän vuoden erossaolon ja monen paskan jälkee, mä löydän itteni sairaalasta toisesta kaupungista sen sängyn viereltä. Ja ekan kerran mä tunsin edes hiukan et se kuuntelee. Mä kerroin ja puhuin. Kaiken sen minkä mä oon halunnu kaikki nää vuodet sanoa. Ja se kuunteli sanaakaan sanomatta.
Ihmeellisistä ihmeistä ihmein on tapahtunu. Se tajuaa mitä se on tehny, eikä se halua toimia niin enää. Mä halusin kuulla millanen se hetki oli, ku se päätti et se ottaa muhun yhteyttä. Se sano, et se mietti koska se on viimeks ollu onnellinen. Sen ex, jonka kanssa se asu vuos sitten, ku soitti, se ei halunnu vastata, eikä se halunnu mennä kotiin, koska se tiesi et se on siellä. Ja viimeks ku se on kokenu iloa nähdessään et joku soittaa, oli sillon ku mä soitin. Ja sillon ku se oli mun kanssa, se on viimeks ollu tosiaan onnellinen (vaikka mun tekis mieli argumentoida, pysyn ihan hiljaa).
No, sen kavereita tuli käymään. Ja sen sisko ja sen mies. Ja kaikille se kerto et tässä on hänen wife to be tai future wife. Jännintä täs on se, et ennen ku se kysy sitä, mä tiesin mitä se kysyy. Ja mä tiesin mun vastauksen ennen ku olin edes ehtiny ajatella kysymystä. Mä tietysti vastasin myöntävästi, mut en heti. Vasta parin päivän jälkeen, puhelimitse.
Niin, sitte on tää mun "poikaystävä", joka ilahtu kuullessaan et mua on kosittu: on kysyntää, hänen sanojensa mukaan. Oh my god! On kiva tietää et on kysyntää. Hei haloo. Eikä se suostunu uskomaan, et mä suostuin siihen ja että me ollaan nyt an Item. No, ihan sama. Mä tiesin deep down ettei meistä oo mihinkään. Mä tarviin sellasta joka ihastuu kaikesta mitä teen ja joka arvostaa mun monimutkaisuutta. Niin se sano, sen mielestä mun monimutkaisuus on fascinating.
Aikasemmin sanoin, et se ihminen on tuntunu piikiltä lihassa. Nyt se tuntuu joltain mitä ilman mä en oo kokonainen ja eheä. Mun toinen puoli. Joka tajuaa ja jonka kanssa synkkaa. Sen kanssa mulla ei oo sellasta oloa, et mitäköhän vikaa tässä on. Mä en ajattele sitä, vaikka mä oon tehny sitä aina. Nyt ei liene tarvetta. Siinä ihmisessä on syttyny jotain, mitä siellä ei aikasemmin ollu ja se on jotain todella merkittävää ja tarpeellista. Suurin eroavaisuus aikasempaan on se, et nyt mä olen valmis vastaanottamaan ja kokemaan tunteita, ja mä olen tietoisempi itsestäni. Aikasempi kerta oli tuhoon tuomittu. Ekan kerran suhteessa suhde tuntuu vapauttavalta, eikä vangitsevalta.
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Nuku hyvin, rakkaani
Minä jouduin katsomaan kun mun rakas, uskollinen 15-vuotias lemmikkikissa sai epileptisen kohtauksen. Syksyllä siltä halvaantu takajalat. Meijän porukat, joiden luona P-M on asunu koko ajan, vaikka itse olen muuttanut pois sieltä, ei kissa ole muuttanut mukana, ei oo pystyneet päätöstä tekemään.
P-M söi hiukan ja oksensi pelkkää lientä. Sitten tuli vaahto-oksennus, ja sitten kuolan valuminen suupielistä. Ja koko ajan pidin hänet lähellä ja koitin puhua rauhoittavasti. Kahden ja puolen tunnin odottelun jälkeen, päästiin lääkäriin. Hommasin kyydin ja kannoin hänet sisälle. Päätös oli selvä: nuku hyvin, rakkaani. Pitelin hänen päätään kun hän nukahti. Itkin vasten mahaa, kun viimeinen hengenveto koitti. Päätös tuli niin yhtäkkiä, että itsekin hämmästyin. Mutta se oli oikea. P-M joutu kärsimään liian pitkään, ja mun oli ajateltava hänen parastaan, vaikka itse en olisi halunnut vielä luopua. Haluan ajatella, että hän on paremmassa paikassa, ja että hän olisi halunnut sitä itse, jos olisi kyennyt sellaiseen. Mistä sitä voi tietää miten paljon eläimellä on kipua? Kissakin on ilmeisesti vielä sen luontoinen, että koittaa peittää sitä mahdollisimman tehokkaasti.
Kuitenkin, rakkaani on nyt poissa. Näen sen kaiken koko ajan replayna silmieni edessä. Kuinka raastavaa oli katsoa vierestä, kun toinen vaipuu tiedottomuuteen ja lopulta ikuiseen uneen. Itkin koko loppuillan, nukuin jonkin aikaa, ja itkin taas aamuyöstä. Tämä päivä on ollut hieman helpompi. Kuitenkin, teki hyvää päästä pois ympäristöstä, jossa hänen läsnäolonsa on ollut vääjämätöntä viimeiset 15 vuotta. En unohda sinua, rakkaani, mutta yritän olla onnellinen siitä, ettei sinun tarvitse enää kärsiä. Hyvästi.
Hän lohdutti kun minulla oli tuskaa, hän seurasi minua, nukkui samalla tyynyllä, juoksi vastaan kun saavuin sisälle, itki lohduttomasti minun taas mentyä. Voiko kissa kiintyä ihmiseen niinkuin koira? Minun kissani näköjään pystyi.
keskiviikko 31. maaliskuuta 2010
Kyllä siinä niin käy, että kun jotain saa niin jostain joutuu luopumaan
No, joo toi oli ehkä vähän melodramaattista. Siis jihuu, mä pääsin yj4:sta läpi, mut johtamisesta en sitten päässytkään. No eipä silti, emmä sitä missään vaiheessa odottanutkaan. Rukoilen hartaasti et Timppa päästäis mut tietojärjestelmätieteestä läpi, koska se on niin tuskatentti. Mieluummin johtamista luen, siinä riittää pelkät kalvot mut tjy:ssä on oikeesti ollu pakko istua siellä kuuntelemassa, enkä mä oo ollu.
Nyt on loma, siis kokonainen viikko. Ja tuntuu et on kauheesti kaikkia rästijuttuja joita mä en sit kuitenkaan saa aikaseks tehdä. Nyttenkin yritän tehdä ranskan ainetta, mutta kolmekymmentä sanaa ennen vaadittua minimiä, mun aivot tyhjeni. Huoh.
Päivitykseks, kun en jaksa uutta postausta tehä niin Timppa päästi ku päästikin mut tjy2:sta läpi. Jihuu.
Tässä kaikkien tenttien tulokset:
Kustannuslaskenta: 2
Matikka: 1
Logistiikka: 3
Johtaminen: 0
Taloussosiologia: 3
Tietojärjestelmätiede: 2
Yritysjuridiikka: 1 (miten sellanen tyyppi, joka oli enemmän kuutamolla ku mä sai 2?!!!)
Nyt on loma, siis kokonainen viikko. Ja tuntuu et on kauheesti kaikkia rästijuttuja joita mä en sit kuitenkaan saa aikaseks tehdä. Nyttenkin yritän tehdä ranskan ainetta, mutta kolmekymmentä sanaa ennen vaadittua minimiä, mun aivot tyhjeni. Huoh.
Päivitykseks, kun en jaksa uutta postausta tehä niin Timppa päästi ku päästikin mut tjy2:sta läpi. Jihuu.
Tässä kaikkien tenttien tulokset:
Kustannuslaskenta: 2
Matikka: 1
Logistiikka: 3
Johtaminen: 0
Taloussosiologia: 3
Tietojärjestelmätiede: 2
Yritysjuridiikka: 1 (miten sellanen tyyppi, joka oli enemmän kuutamolla ku mä sai 2?!!!)
lauantai 27. maaliskuuta 2010
Parisuhdetta(ko?) ja sosiaalisia kanssakäymisiä
Mä oon sellanen et mä pyörittelen hirveesti asioita mielessä ja oon oikee kunnon vatvooja ja vääntäjä ja kääntäjä. Sellasta se erakon elämä on. Kuitenkin, mä en ollu ihan varma, että onko mun "yhden illan jutulla" ja mulla nyt jotain muuta eli siis parisuhde, vai oliko se siinä. No, se on soitellu mulle iltaisin ja noin, joten tottakai mä oon ajatellu että se on ajatellu että me ollaan pari. Ja mä oon tietysti tehny kaikenlaisia mietintöjä pääni sisällä, kuinka epäsovinnainen mä oon sellaseen ja kuinka mulla ei oo aikaa yms.
No siis ensimmäinen syy on ihan oikea: mun pitää oppia konttaamaan ennen ku voin oppia kävelemään. Eli toisin sanoen, mun pitää oppia solmimaan ja ylläpitämään kaveri/ystävyyssuhteita ennen ku voin kuvitellakaan et onnistuisin ikinä missään parijutussa. Ja toinen on se, et mä en oo valmis tinkimään mun opiskeluista yhtään. Piste.
Mut siis, mä tulin äsken tapaamasta mun "miästä", joka siis ei ookaan "mun miäs". Eli, se ei ollu ajatellu sitä juttua ollenkaan niin että nyt ollaan elämämme loppuun asti yhdessä ja onnellisia. Päinvastoin, sen mielestä "meitä" ei oikeestaan oo edes olemassa. Ja se oli vapauttavaa. Mulla on ollu ennen sellasia no tosi sairaita kokemuksia, joten ei ihmekään et mä odotan nykyisyyden ja nykyisen tilanteen menevän niitä samoja ratoja.
Mutta siis, tää ihminen on sellanen joka tajuu, ja se tuntee et mä tajuun. Me ollaan samalla aaltopituudella, mut mulla ei oo sellasta tunnejuttua ku sillä on mua kohtaan. Ehkä se oli se liian pikainen lähentyminen fyysisellä tasolla joka tappo sen kauniin nupun, joka mulla saatto olla versoamassa siellä.
Näillä mennään ja tosiaan mä aion oikeesti nyt tänä vuonna ottaa kontaktia ja olla sosiaalisessa kanssakäymisessä, tää erakkoelämä saa luvan loppua.
No siis ensimmäinen syy on ihan oikea: mun pitää oppia konttaamaan ennen ku voin oppia kävelemään. Eli toisin sanoen, mun pitää oppia solmimaan ja ylläpitämään kaveri/ystävyyssuhteita ennen ku voin kuvitellakaan et onnistuisin ikinä missään parijutussa. Ja toinen on se, et mä en oo valmis tinkimään mun opiskeluista yhtään. Piste.
Mut siis, mä tulin äsken tapaamasta mun "miästä", joka siis ei ookaan "mun miäs". Eli, se ei ollu ajatellu sitä juttua ollenkaan niin että nyt ollaan elämämme loppuun asti yhdessä ja onnellisia. Päinvastoin, sen mielestä "meitä" ei oikeestaan oo edes olemassa. Ja se oli vapauttavaa. Mulla on ollu ennen sellasia no tosi sairaita kokemuksia, joten ei ihmekään et mä odotan nykyisyyden ja nykyisen tilanteen menevän niitä samoja ratoja.
Mutta siis, tää ihminen on sellanen joka tajuu, ja se tuntee et mä tajuun. Me ollaan samalla aaltopituudella, mut mulla ei oo sellasta tunnejuttua ku sillä on mua kohtaan. Ehkä se oli se liian pikainen lähentyminen fyysisellä tasolla joka tappo sen kauniin nupun, joka mulla saatto olla versoamassa siellä.
Näillä mennään ja tosiaan mä aion oikeesti nyt tänä vuonna ottaa kontaktia ja olla sosiaalisessa kanssakäymisessä, tää erakkoelämä saa luvan loppua.
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
YJ1: Verotusmenettely ja muutoksenhaku
Okei, mä taisin vähän aliarvioida tätä sisältöä. Eka kirja on ihan ok, sellasta yleistä läpätystä siitä mikä on verolähde ja mitkä on tulolajit jne. Mut tää toinen kirja joka painaa ku synti pieneen kokoonsä nähden, on sit niin morjens, et oksat pois. Verotusmenettely ja muutoksenhaku, hei oikeesti, kiviäki kiinnostaa.
Ensin siinä käydään läpi koko veroinfrastruktuuria, tai hierarkiaa. Sitte siinä puhutaan ennakkotiedosta ja ennakkopäätöksestä. Whatta fuck? Ennakkotietoa ei voi muuttaa ennen ku verotus on tapahtunu. Miks sit ylipäänsä halutaan ennakkotietoa? Ja se taitaa sitäpaitsi maksaakin jotain. Mutta toisaalta ennakkopäätöksen sai verrattain suppeaan alueeseen sovittaa. No, mä luen sitä nyt vähän eteenpäin, josko se siitä vaikka aukeis. Mut suurinpiirtein tota se on koko kirja.
Ensin siinä käydään läpi koko veroinfrastruktuuria, tai hierarkiaa. Sitte siinä puhutaan ennakkotiedosta ja ennakkopäätöksestä. Whatta fuck? Ennakkotietoa ei voi muuttaa ennen ku verotus on tapahtunu. Miks sit ylipäänsä halutaan ennakkotietoa? Ja se taitaa sitäpaitsi maksaakin jotain. Mutta toisaalta ennakkopäätöksen sai verrattain suppeaan alueeseen sovittaa. No, mä luen sitä nyt vähän eteenpäin, josko se siitä vaikka aukeis. Mut suurinpiirtein tota se on koko kirja.
tiistai 23. maaliskuuta 2010
Ihmisiä ja suhteita
Mä tapasin eilen sellasen kivan pojan. Tai siis ollaan me tunnettu jo jonkin aikaa, mut mä torjuin sen yritykset sillon joskus vajaa pari vuotta sitten. No, tänä aikana me ei olla juuri oltu tekemisissä, paitsi mitä nyt kesästä vähän enemmän on liikuttu samoissa porukoissa. Kuitenkin, se opiskelee jotain mikä mua kiinnostaa suunnattomasti, joten meillä on ainakin yks yhteinen asia. Mä sitte menin sen luokse (siis tilanteessa, en kotiin :) ja kerroin että sain siitä yhestä kurssista kolmosen. Se yllättävää kyllä halas mua. Sitte se pyysi mun numeroa, ja mä kysyin siltä yhtä asiaa, jonka se sano vaivaavansa sitä. Se ei suostunu kertomaan sitä muuten ku kahvikupposen äärellä. Mentiin kaffelaan, no okei siis raflaan.
No se kerto sen jutun ja mä kuuntelin. Sitte me puhuttiin vähän menneistä ja meidän "väleistä". Vähän siihen tyyliin et mitä sä oot ajatellu, ja mitä sä oot ajatellu musta yms. Ja ku me juteltiin, mä ajattelin et tää on ihan ku mä. Tää tuntee just sillee ku mä ja toi kokee näitä juttuja just niinku mä. Mä oon antisosiaalisin ihminen mitä maa päällään kantaa, ja sellanen tietynlainen eristyneisyys on vähän pistäny vihakski jossain vaiheessa. Mutta luonnollisin selitys sille on tietysti turvallisuudentunne. Sitä mä en halua menettää missään olosuhteissa, ja ku tulee tällasia tilanteita, no mä oon kattonu parhaimmaks välttää sellasia kokonaan.
Mutta, mulla oli turvallinen olo sen seurassa, vaikka se oli omituinen. Mä sanoin ne molemmat sille. Ja siinä on se hyvä puoli, että se puhuu tosi hitaasti, koska mä oon sellanen kärsimätön ja puhun vähän mitä sylki suuhun tuo, niin oli kiva jotenkin no, vaan ottaa vastaan sellanen rauhallisuus.
Se tuli jostain kumman sattuman kautta mun luo yöks. En tie miks, mun ehdotus se oli, mut en tie yhtään mistä se tuli. Kuitenkin, tänää mä tapasin yhen vanhan kaverin, jonka kanssa ollaan koettu kaikenlaista. Ja tällasista suhdejutuista ja tunnejutuista on aina voitu puhua täysin platonisesti (on siis vastakkainen sukupuoli kyseessä). Mä sanoin, että kerrankin mä kohtasin omanlaisen tyypin, ja sitte mä en tuntenukaan siinä mitään, siis tunnepuolella. Olikohan se siinä, että se tuli liian lähelle liian äkkiä? Mä uskoisin niin. Mut kun se tyyppi aamulla lähti, mä en oikeen tienny et sanosko se "hyvää päivänjatkoa" vai "hyvää loppuelämää"..?
No se kerto sen jutun ja mä kuuntelin. Sitte me puhuttiin vähän menneistä ja meidän "väleistä". Vähän siihen tyyliin et mitä sä oot ajatellu, ja mitä sä oot ajatellu musta yms. Ja ku me juteltiin, mä ajattelin et tää on ihan ku mä. Tää tuntee just sillee ku mä ja toi kokee näitä juttuja just niinku mä. Mä oon antisosiaalisin ihminen mitä maa päällään kantaa, ja sellanen tietynlainen eristyneisyys on vähän pistäny vihakski jossain vaiheessa. Mutta luonnollisin selitys sille on tietysti turvallisuudentunne. Sitä mä en halua menettää missään olosuhteissa, ja ku tulee tällasia tilanteita, no mä oon kattonu parhaimmaks välttää sellasia kokonaan.
Mutta, mulla oli turvallinen olo sen seurassa, vaikka se oli omituinen. Mä sanoin ne molemmat sille. Ja siinä on se hyvä puoli, että se puhuu tosi hitaasti, koska mä oon sellanen kärsimätön ja puhun vähän mitä sylki suuhun tuo, niin oli kiva jotenkin no, vaan ottaa vastaan sellanen rauhallisuus.
Se tuli jostain kumman sattuman kautta mun luo yöks. En tie miks, mun ehdotus se oli, mut en tie yhtään mistä se tuli. Kuitenkin, tänää mä tapasin yhen vanhan kaverin, jonka kanssa ollaan koettu kaikenlaista. Ja tällasista suhdejutuista ja tunnejutuista on aina voitu puhua täysin platonisesti (on siis vastakkainen sukupuoli kyseessä). Mä sanoin, että kerrankin mä kohtasin omanlaisen tyypin, ja sitte mä en tuntenukaan siinä mitään, siis tunnepuolella. Olikohan se siinä, että se tuli liian lähelle liian äkkiä? Mä uskoisin niin. Mut kun se tyyppi aamulla lähti, mä en oikeen tienny et sanosko se "hyvää päivänjatkoa" vai "hyvää loppuelämää"..?
lauantai 20. maaliskuuta 2010
Yritysverotuksen kysymyksiä YJ4
Mä ajattelin, etten ajattele koko tenttiä, mut kaipa mun täytyy purkaa se tänne. Okei, siis eka kysymys oli helppo, tarkastele edustusmenoa ja mainosmenoa EVL:n näkökulmasta tms. Mä en jaksanu ruveta pohtimaan jotain helvetin hienoa esseevastausta joten kirjotin sen sinne ilman mitään mind mappeja. Oisin saanu siitä vastauksesta paremman, ja varmasti oisin saanu sinne jopa jotain asiapohjastakin aikaan, mut kylmä hiki nousi pintaan ku kattosin niitä muita kysymyksiä.
Toinen kysymys oli paljon kinkkisempi. Siinä puhuttiin liiketoimintakokonaisuudesn merkityksestä osittaisjakautumisessa. No, mä tiesin mikä on liiketoimintakokonaisuus, mut mä en millään muistanu tai sit en tienny mitä osittaisjakautumisessa tapahtuu, joten mä keksin sen. Mä tiesin kyllä et osittaisjakautumista ei käytännössä siis käsitteellisesti sellasena oo, joten tiedän vaan kokonaisjakautumisesta. Joten mä otin liiketoimintakokonaisuudesta osan, ja tarkastelin sitä. En tie sit miten hyvin tai huonosti, mut se oli kinkkinen.Kolmas kysymys koski arvonlisäverotusta. Siinä piti tarkastella liiketoimintaa avl:n näkökulmasta. No, mä suolsin sinne jotain myynnistä ja arvonlisäverovelvollisuudesta ja että ei oo ees pakko ilmottautua jos myynti jää alle 8500€. Ja että sen pitää olla alv:llinen tuote tai palvelu, esimerkiks julkisyhteisöjen tuottamat palvelut kuten koulutus ja terveydenhoitopalveluista ei mee alvia, joten niitä ei lasketa liiketoiminnaks.
Neljäs oli pahin. Mä en ymmärtäny kiinteistöistä yhtikäs mitään, enkä nähny missään jälleenhankintavarausta niissä kirjoissa. Mut onneks meil on LTYA2 kurssi, jossa oli just jhvaraus, harmi vaan et mä en oikee muistanu sitäkään. Kun siinä oli sellanen case, jossa A Oy on ostanu kiinteistöosakeyhtiön osakekannan ja sitte myy sen pois ja tekee jhvarauksen kauppahinnasta ja verottaja ilmottaa, et ne ei hyväksy sitä ja mun piti sitte perustella tän A Oy:n toimitusjohtaja B:lle et voiko se evätä sen vai ei ja millä perustein. No, mä pistin sinne, että poistamattoman menojäännöksen ja kauppahinnan erotuksesta voi tehdä jhvarauksen, mut ei kauppahinnasta. Meni syteen tai saveen. Pääsis ees läpi, olis edes suoritus.
Tänää on tehny YRY:n pakolliset yksilötehtävät sekä ruotsin palautustehtävän, vaikka se onkin mulle vapaaehtoinen, mut jostain kumman syystä mä tykkään tehä niitä, ku niitä saa tehä rauhassa yksin kotona, eikä mitää ryhmäjuttuja. Niissä mulla menee hermo.
Ainiin, YLY:stä piti sanoa sen verran, että mä tein sen teoriaosuuden ihan ylhäisessä yksinäisyydessä, enkä saanu tiimitovereilta minkäänlaista feedbackia, en minkäänlaista. Mutta ohjauspalaverissa toinen ohjaavista opettajista sano et se oli Loistava. Aivan erinomainen. Mä olin aivan häkeltynyt. Kerrankin mun uurastus palkittiin. Ja sitte mä ymmärsin että mun osuus oli siinä. Mä kyllä koitin ujuttautua vielä jonnekin, etten tuntis oloani ihan ulkopuoliseks mut antaa olla. Tehkööt pojat itte sit. Mä voin keskittyä nyt seuraavaan tenttiviikkoon.
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Yritysjuridiikkaa ja HOPS
Niin, just ilmottautusin sen tappokurssin tenttiin mis puhutaan elinkeinoverolaista, yritysjärjestelyistä ja arvonlisäverosta. Mä ilmottautusin keskiviikkona (tai torstaina) ja totesin et se on ens viikon perjantaina. Eli mul on reilu viikko valmistautumisaikaa. Sitte olis logistiikan tentti viikko sen jälkeen, enkä tiedä edes oonko päässy siitä läpi.
Mulla on aivan sairaan paljon taas ympättynä tähän periodiin. On JO5:sta ja TM3:sta, jotka on molemmat 6 op:n laajuuksia ja siihen päälle vielä pakolliset ja omista pääaine/sivuainevalinnoista johtuvia kursseja. Oon tehny sitä paitsi HOPS:ia ja tutkintorakennesuunnitelmia, vaikka joo mä tiedän, sitä ei saa tehdä ennen ku on se infotilaisuus siitä Hops:in tekemisestä 19.4. Siis kamoon siihen on yli kuukaus aikaa. Ja ainahan mun hienoja excel-taulukoita voi muokata ja muuttaa. Emmä sitä oo siis palautuskuntoon tekemässä. Mietin vaan mitä haluun opiskella ja minkä laajuuksina.
Niinku nyt tällä hetkellä mulla näyttäis olevan kandiin kaks sivuainetta ja maisteriin ehkä kolme. No, on se parempi ku se mun neljä jo pelkkään kandiin! Mut siis kun maisterin opintoja voi tehdä kandiaikana, niin plokkaa siitä päältä ensin kandin laajuuden ja heivaa ne loput sitte maisteriin. Eikä se maailmaa kaada jos en jaksakaan nyt lukee jostain syystä viittämiljoonaatsiljoonaa sivuainetta. Kieliäkin näytti tulevan aika paljon. Kandiin on minimivaatimus (kieli- ja viestintäopintoja) on 24 op. ja mulla näyttäis olevan mm.. 37 op. Ja maisterissa minimi on 10 op. ja mulla näyttäis olevan 30 op.
Joo, mä tunnen itteni liian hyvin. Eka vuos oon ihan into piukassa ja tokalla vuodella oon ihan burn out enkä jaksa tehä mitään.
Palatakseni tohon yritysjuridiikan kurssiin niin se hyvä puoli siinä on että tulee ilmotuttua mitä kummallisempiin kursseihin kun niitä on kumminkin kolme hyvää kertaa tenttiä. Ja jos ei natsaa niin aina niitä kursseja tulee uusia. Ja mä kun niin pyhästi päätin että mitään ekstraa en neljänteen periodiin ota! Mun aikomukset on niin hyviä, mut mun toiminta ei läheskään aina kohtaa mun ajatusmaailmaa..
Mulla on aivan sairaan paljon taas ympättynä tähän periodiin. On JO5:sta ja TM3:sta, jotka on molemmat 6 op:n laajuuksia ja siihen päälle vielä pakolliset ja omista pääaine/sivuainevalinnoista johtuvia kursseja. Oon tehny sitä paitsi HOPS:ia ja tutkintorakennesuunnitelmia, vaikka joo mä tiedän, sitä ei saa tehdä ennen ku on se infotilaisuus siitä Hops:in tekemisestä 19.4. Siis kamoon siihen on yli kuukaus aikaa. Ja ainahan mun hienoja excel-taulukoita voi muokata ja muuttaa. Emmä sitä oo siis palautuskuntoon tekemässä. Mietin vaan mitä haluun opiskella ja minkä laajuuksina.
Niinku nyt tällä hetkellä mulla näyttäis olevan kandiin kaks sivuainetta ja maisteriin ehkä kolme. No, on se parempi ku se mun neljä jo pelkkään kandiin! Mut siis kun maisterin opintoja voi tehdä kandiaikana, niin plokkaa siitä päältä ensin kandin laajuuden ja heivaa ne loput sitte maisteriin. Eikä se maailmaa kaada jos en jaksakaan nyt lukee jostain syystä viittämiljoonaatsiljoonaa sivuainetta. Kieliäkin näytti tulevan aika paljon. Kandiin on minimivaatimus (kieli- ja viestintäopintoja) on 24 op. ja mulla näyttäis olevan mm.. 37 op. Ja maisterissa minimi on 10 op. ja mulla näyttäis olevan 30 op.
Joo, mä tunnen itteni liian hyvin. Eka vuos oon ihan into piukassa ja tokalla vuodella oon ihan burn out enkä jaksa tehä mitään.
Palatakseni tohon yritysjuridiikan kurssiin niin se hyvä puoli siinä on että tulee ilmotuttua mitä kummallisempiin kursseihin kun niitä on kumminkin kolme hyvää kertaa tenttiä. Ja jos ei natsaa niin aina niitä kursseja tulee uusia. Ja mä kun niin pyhästi päätin että mitään ekstraa en neljänteen periodiin ota! Mun aikomukset on niin hyviä, mut mun toiminta ei läheskään aina kohtaa mun ajatusmaailmaa..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)