Muru

Jätin bloggaamisen pari vuotta sitten, syynä siihen oli läheisen ihmisen kuolema. Ensimmäinen kerta kun kohtasin sellaista ja jouduin luopumaan ihmisestä, joka oli tuki ja turva, vähän liiankin kanssa. Nyt elämääni on tulossa uusi ihminen, ja ehkä se innostaa taas bloggaamiseenkin. Syyskuun 17. päivänä, tiistai-iltana, tein jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä raskaustestin. Tulos oli positiivinen.

17.9.2013

Testi tosin oli noin vuoden ajalta vanhentunut, joten päätin seuraavana päivänä ostaa kaksi testiä. Tulos ei ollut muuttunut miksikään.

Satuin sopivasti olemaan YTHS:llä ja menin kolmannen kerroksen potilastoimistoon testit vapisevissa käsissäni. Hoitaja tiskin takaa kysyi kuiskaten: Onko tämä toivottu raskaus? Vastasin että ei ole, mikä oli totta, tätä ei oltu suunniteltu eikä sen enempää myöskään toivottu. Hoitaja varasi ajan lääkärille seuraavaksi päiväksi ja labraan vielä samana päivänä, josta mitattaisiin raskaushormonin määrä.

18.9.2013

Olin asioimassa neljännessä kerroksessa ja menin tämän jälkeen takaisin sinne, jossa vastaanottoni oli alkamassa. Reaktioni testeihin oli Ei, ei, ei, ei nyt (gradunteko alkamassa, kaikki kurssit vielä suorittamatta..). Tekstailin ystävättäreni kanssa ennen potilastoimistoon menemistä. Hän sanoi Onneksi olkoon, vai saako nyt edes onnitella.. En tiennyt mitä sanoa, en vain suostunut uskomaan noita 99,9 %:sti varmoja testejä todeksi. Ystävättäreni kuitenkin sanoi, ettei nuo testit  anna positiivista tulosta ellei pissassa tosiaan ole raskaushormonia, ja kuten kuvistakin näkyy, viivat ovat melko vahvoja, joten raskaushormonia todella on löytynyt.

Vastaanoton jälkeen menin takaisin potilastoimistoon (en muista enää syytä tähän) ja mutisin siinä itsekseni, että vaikka raskaus ei ollutkaan toivottu niin ei se tarkoita automaattisesti, että haluan tappaa oman lapseni. Hoitja kuuli tämän ja pyysi huoneeseensa. Hän kysyi aionko pitää lapsen. Sanoin, että hyvin todennäköisesti kyllä. Siihen hoitaja vastasi, että heillä on sellainen käytäntö, että ei-toivotut raskaudet menevät raskaudenkeskeytykseen ja toivotut raskaudet ohjataan neuvolaan. Tämä tarkoitti siis sitä, että kun vastasin hoitajan kysymykseen, ettei tämä ollut toivottu raskaus, hän automaattisesti varasi lääkäriltä ajan raskaudenkeskeytykseen. Joka tapauksessa seuraavana päivänä menin lääkärin vastaanotolle ja siellä todettiin, että kyllä minä todella olen raskaana. Kohdussani oli kolme milliä pitkä ihmisen alku :)

Muru 19.9.2013

Lääkäri pyysi kuulla miten tähän on tultu, kun juuri helmikuussa kävin hakemassa häneltä e-pillereitä ja jopa pohtinut, että mahdanko olla edes hedelmällinen. Samaan hengenvetoon hän totesi, että se ainakin tuli ratkaistua :) Eksän kanssa kesällä jätettiin pillerit pois aivan muista syistä kuin perheenlisäyksestä. Meidän suhteemme oli kovin ongelmallinen monella tapaa ja ehkä tämä oli viimeinen yritys "pelastaa" mitä meistä oli jäljellä. Näin jälkeenpäin ajateltuna, jokin alitajuinen osa minussa ei halunnut häntä lapseni isäksi. Eikä hän sitä siis olekaan. Erosimme ja sain hyvän ystävättäreni kautta kesätöitä.

Tässä on siis työpaikkaromanssin hedelmä. Koska en käyttänyt ehkäisyä, enkä halunnut enää käyttääkään hormonaalisia ehkäisymenetelmiä, kuvittelin hallitsevani lisääntymisen biologiaa tarpeeksi, jotta tämä oltaisi voitu ehkäistä. Uskoin siis niin sanottuihin varmoihin päiviin. Ensinnäkin, olin ymmärtänyt ovulaation ja kuukautisten välisen eron väärin, se on siis kaksi viikkoa eikä yksi. Ja toiseksi on täytynyt tapahtua ennenaikainen ovulaatio, koska muuten Muru ei olisi ollut noin pitkällä jo tuolloin.


Alkushokista selviydyttyäni olen tullut siihen tulokseen, että tämän lapsen on tarkoitus syntyä, ja sen on tarkoitus syntyä niin, että minä olen hänen äitinsä ja hänen isänsä..on hänen isänsä. Uskomme, että tämä ihmisen alku valitsi meidät vanhemmikseen ja näin oli tarkoitettu. Kuitenkin, olen jo 27-vuotias enkä tästä enää nuorru. Sitäpaitsi, en pysty kuvittelemaan, että olisin jonain päivänä tieten tahtoen hankkiutunut raskaaksi ja siten hankkinut tietoisesti jälkeläisiä. Luonteeltani olen sen verran itsekeskeinen ja vastuunpakoilija, että näin luulen olevan asian laidan. Nyt kuitenkin ajattelen, että tämä on siunaus ja kertoo, että olen kelpoinen huolehtimaan omasta jälkeläisestäni. Mitä sen suurempaa on elämässä kuin jatkuvuus ja kaikki se ilot ja surut, itkut ja tuskat mitä oma lapsi mukanaan tuoda saattaa. Nyt alkaa vihdoin ja viimein matkani aikuisuuteen, ja vasta nyt koen olevani siihen valmis.