Ihmisiä ja suhteita

Mä tapasin eilen sellasen kivan pojan. Tai siis ollaan me tunnettu jo jonkin aikaa, mut mä torjuin sen yritykset sillon joskus vajaa pari vuotta sitten. No, tänä aikana me ei olla juuri oltu tekemisissä, paitsi mitä nyt kesästä vähän enemmän on liikuttu samoissa porukoissa. Kuitenkin, se opiskelee jotain mikä mua kiinnostaa suunnattomasti, joten meillä on ainakin yks yhteinen asia. Mä sitte menin sen luokse (siis tilanteessa, en kotiin :) ja kerroin että sain siitä yhestä kurssista kolmosen. Se yllättävää kyllä halas mua. Sitte se pyysi mun numeroa, ja mä kysyin siltä yhtä asiaa, jonka se sano vaivaavansa sitä. Se ei suostunu kertomaan sitä muuten ku kahvikupposen äärellä. Mentiin kaffelaan, no okei siis raflaan.

No se kerto sen jutun ja mä kuuntelin. Sitte me puhuttiin vähän menneistä ja meidän "väleistä". Vähän siihen tyyliin et mitä sä oot ajatellu, ja mitä sä oot ajatellu musta yms. Ja ku me juteltiin, mä ajattelin et tää on ihan ku mä. Tää tuntee just sillee ku mä ja toi kokee näitä juttuja just niinku mä. Mä oon antisosiaalisin ihminen mitä maa päällään kantaa, ja sellanen tietynlainen eristyneisyys on vähän pistäny vihakski jossain vaiheessa. Mutta luonnollisin selitys sille on tietysti turvallisuudentunne. Sitä mä en halua menettää missään olosuhteissa, ja ku tulee tällasia tilanteita, no mä oon kattonu parhaimmaks välttää sellasia kokonaan.

Mutta, mulla oli turvallinen olo sen seurassa, vaikka se oli omituinen. Mä sanoin ne molemmat sille. Ja siinä on se hyvä puoli, että se puhuu tosi hitaasti, koska mä oon sellanen kärsimätön ja puhun vähän mitä sylki suuhun tuo, niin oli kiva jotenkin no, vaan ottaa vastaan sellanen rauhallisuus.

Se tuli jostain kumman sattuman kautta mun luo yöks. En tie miks, mun ehdotus se oli, mut en tie yhtään mistä se tuli. Kuitenkin, tänää mä tapasin yhen vanhan kaverin, jonka kanssa ollaan koettu kaikenlaista. Ja tällasista suhdejutuista ja tunnejutuista on aina voitu puhua täysin platonisesti (on siis vastakkainen sukupuoli kyseessä). Mä sanoin, että kerrankin mä kohtasin omanlaisen tyypin, ja sitte mä en tuntenukaan siinä mitään, siis tunnepuolella. Olikohan se siinä, että se tuli liian lähelle liian äkkiä? Mä uskoisin niin. Mut kun se tyyppi aamulla lähti, mä en oikeen tienny et sanosko se "hyvää päivänjatkoa" vai "hyvää loppuelämää"..?