Mä oon sellanen et mä pyörittelen hirveesti asioita mielessä ja oon oikee kunnon vatvooja ja vääntäjä ja kääntäjä. Sellasta se erakon elämä on. Kuitenkin, mä en ollu ihan varma, että onko mun "yhden illan jutulla" ja mulla nyt jotain muuta eli siis parisuhde, vai oliko se siinä. No, se on soitellu mulle iltaisin ja noin, joten tottakai mä oon ajatellu että se on ajatellu että me ollaan pari. Ja mä oon tietysti tehny kaikenlaisia mietintöjä pääni sisällä, kuinka epäsovinnainen mä oon sellaseen ja kuinka mulla ei oo aikaa yms.
No siis ensimmäinen syy on ihan oikea: mun pitää oppia konttaamaan ennen ku voin oppia kävelemään. Eli toisin sanoen, mun pitää oppia solmimaan ja ylläpitämään kaveri/ystävyyssuhteita ennen ku voin kuvitellakaan et onnistuisin ikinä missään parijutussa. Ja toinen on se, et mä en oo valmis tinkimään mun opiskeluista yhtään. Piste.
Mut siis, mä tulin äsken tapaamasta mun "miästä", joka siis ei ookaan "mun miäs". Eli, se ei ollu ajatellu sitä juttua ollenkaan niin että nyt ollaan elämämme loppuun asti yhdessä ja onnellisia. Päinvastoin, sen mielestä "meitä" ei oikeestaan oo edes olemassa. Ja se oli vapauttavaa. Mulla on ollu ennen sellasia no tosi sairaita kokemuksia, joten ei ihmekään et mä odotan nykyisyyden ja nykyisen tilanteen menevän niitä samoja ratoja.
Mutta siis, tää ihminen on sellanen joka tajuu, ja se tuntee et mä tajuun. Me ollaan samalla aaltopituudella, mut mulla ei oo sellasta tunnejuttua ku sillä on mua kohtaan. Ehkä se oli se liian pikainen lähentyminen fyysisellä tasolla joka tappo sen kauniin nupun, joka mulla saatto olla versoamassa siellä.
Näillä mennään ja tosiaan mä aion oikeesti nyt tänä vuonna ottaa kontaktia ja olla sosiaalisessa kanssakäymisessä, tää erakkoelämä saa luvan loppua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti